Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Risotto salaatti


Jotta tämä ei olisi aivan tavallinen riisisalaatti, niin salaatin pohjana on paukkuriisi (ohje löytyy täältä). Huomaathan että paukkuriisin valmistus kestää 24h, joten tätä salaattia ei voi valmistaa hetken mielijohteesta.
Pikaohje

Ainekset
 

Pilko tomaatit ja vuohenjuusto haluamasi kokoisiksi siivuiksi. Paahda pinjansiemenet ja silppua basilika. Sekoita paukkuriisin joukkoon tomaattisiivut (muutaman voi jättää koristeeksi), siemenet ja basilika. Halutessasi voi lorauttaa tilkan öljyä aurinkokuivatuista tomaateista salaatin joukkoon.
Lusikoi puolet riisistä lautaselle ja asettele puolet vuohenjuustoista päälle. Lusikoi loput riisit ja aseta loput juustot. Koristele kirsikkatomaattisiivuilla ja basilikan lehdillä. Raasta päälle parmesaania.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Pizza salaatti


Tämä ei ole pizzan lisäkesalaatti, vaan pizzan makuinen salaatti. Salaatin aineet voi oikeastaan valita aika vapaasti, mutta valitsin tähän yhden lempipizzoistani eli rucola-parmankinkku pizza.
 
Pikaohje

Ainekset
 

Tee ensimmäiseksi pizzapohja. Liota hiivapala paseerattuun tomaattiin. Murskaa valkosipuli ja silppua oregano. Lisää mausteet ja suola tomaatin joukkoon. Lisää jauhot ja öljy ja vaivaa taikina. Mikäli taikina tuntuu kovalta, niin voit lisätä vettä, mutta se ei ollut tarpeen omalle taikinalleni. Anna nousta noin 30 minuuttia ja kauli nelikulmainen levy. Leikkaa esimerkiksi taikinapyörällä parin sentin siivuja. Jos haluat hieman paksumpia pizzatankoja, niin kierrä taikinaa korkkiruuviksi. Ripottele juustoraastetta päälle ja paista 200˚C uunissa noin 10 - 15 minuuttia.
Irrota rucolan lehdet. Revi mozzarella pieniksi paloiksi ja pienennä kinkku halutun kokoisiksi paloiksi.  Kinkusta voi myös muotoilla pieniä ruusuja. Lisää oliivit ja sekoita salaattiaineet keskenään. Asettele salaatti lautasille ja koristele. Aseta kaksi pizza tankoa jokaiselle lautaselle.