Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Makea Pääsiäis-empanada



n. 20 kpl

Pikkaisen Espanjan vivahteita Pääsiäispöytään. Tämä makea versio pitää sisällään hedelmäisen yllätyksen. Jos teet suolaisen version, niin jätä taikinasta sokeri pois. Pääsiäisen makuja saat esim. haudutetusta lampaasta ja kasviksista.

Taikina

8 dl jauhoja
1 dl sokeria
ripaus suolaa
225 g voita
2 munaa
2-4 rkl kylmää vetää

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuutioitu voi kuivien aineiden joukkoon ja nypi tasaiseksi. Lisää muna ja vesi. Vesi kannattaa lisätä lusikallinen kerrallaan, jotta tiedät milloin taikinasta tulee kiinteää. Vaivaa pari minuutia. Anna taikinan vetäytä jääkapissä väh. 30 minuuttia. Tee sillä aikaa hedelmätäyte ja vaniljakiisseli.

Kauli ohueksi levyksi ja leikkaa ympyrän muotoisia paloja esim. kuppia apuna käyttäen.


Hedelmätäyte

2-3 keltalihaista hedelmää (persikka, aprikoosi, mango tai vastaava)
1 rkl ruskeaa sokeria tai maun mukaan enemmän
tilkka vettä

Kuori hedelmät (itse käytin kaksi mangoa) ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Kypsennä hedelmiä hetki sokerin ja vesitilkan kanssa. Tarkoitus ei ole pehmentää hedelmiä liikaa, mutta hieman erottaa hedelmistä ylimääräistä vettä ja pehmentää lihaa. Anna hetki jäähtyä

vaniljakiisseli

1 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
2 keltuaista
2 rkl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä

Yhdistä aineet ja kuumenna kunnes seos sakenee. Anna hetki jäähtyä.


Kokoaminen
kananmunaa + valkuaista
(ruskeaa) sokeria




Empanadan koosta riippuen asettele hedelmiä sopiva määrä taikinan päälle. Älä laitaa liikaa hedelmiä. Pursota päälle pikkuisen vaniljakiisseliä. Voit käyttää kiisselistä jäänyttä munanvalkuista liimana, kun suljet leivoksen. Painele sauma todella tiiviisti kiinni. Voit halutessasi pistää empanadat vielä puoleksi tunniksi jääkaappiin. Yli jääneestä taikinasta voi tehdä koristeita. Munaa pinnat ja ripottele sokeria päälle. Paista 200 asteessa 15-25 minuuttia koosta riippuen. Minulle tuli 20 kpl ja paistoin niitä 20 minuuttia. 

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ystävänpäivä-eclair



14 kpl

Ystävänpäiväksi sydämenmuotoiset pikku-eclairit suussasulavalla valkosuklaa-vadelmatäytteellä.

Tuulihattutaikina

½ dl vettä
½ dl maitoa
½ rkl sokeria
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
2 kpl kananmunia
ripaus suolaa

Mittaa kattilaan nesteet, sokeri, suola ja voi. Kuumenna seos kiehuvaksi, nosta kattila pois liedelstä se kaada jauhot joukkoon voimakkaasti sekoittaen, kunnes taikinasta tulee pallo.

Lisää joukkoon ensimmäinen muna ja sekoita voimakkaasti (älä käytä vatkainta). Lisää toinen muna voimakkaasti sekoittaen. Siirrä pursotin pussiin.

Pursota 14 kpl sydämiä. Ne mahtui juuri ja juuri yhdelle pellille, vaikka yritin jättää reilusti leviämisvaraa.

Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia. Jos teet isompia eclaireja, niin paistoaika on noin 30 minuuttia (alenna lämpötila puolessavälissa 175 asteeseen). Nosta kypsäteclairit ritilälle jäähtymään.


Täyte
75 g valkoista suklaata
125 g tuorejuustoa (esim. Mascarpone)
28 kpl vadelmia
Tomusokeria

Paiston aikana ehdit tehdä täytteen. Sulata valkoinen suklaa vesihauteessa tai mikrossa.Anna hetki jäähtyä ja lisää joukkoon tuorejuusto.

Kokoaminen


Halkaise eclair-leivokset. Asettele leivoksen keskelle kaksi vadelmaa (tai enemmän jos teit isoja). Pursota reunalle suklaa-juustotäytettä ja laita kansi päälle. Ripottele pinnalle ohut kerros tomusokeria.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Runebergin whoopies


Jotain vanhaa ja jotain uutta. Jos ei perinteinen Runebergin torttu maistu, niin kokeile leipoa siitä whoopie.


Whoopie

60 g voita
1 ¼ dl ruokosokeria
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
1/2 dl mantelijauhetta
½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
¾ dl kevytkermaa
(tippa karvasmantelia)

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. (Mausta karvasmantelilla). Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita jauhoseos vuorotelleen kerman kanssa vaahdon joukkoon. Kaavi taikina pursotin pussiin ja pursota pelille. (20 kpl jos haluat isoja ja 40 kpl jos haluat pieniä). Taikina leviää aika paljon, joten jätä varaa. Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia.

 Täyte

125 g mascarpone juustoa
1 dl kermaa
1-2 dl tuore vadelmia
(Kreemijauhetta)
(sokeria)

Vatkaa kermavaahto. Yhdistä juusto ja tuore vadelmat. Sekoita sen verran että vadelmien rakenne menee rikki. Yhdistä kermavaahto parissa erässä joukkoon. Jos haluat täytteestä hieman paksumpaa, niin lisää kreemijauhetta. Mausta sopivan makeaksi.

Kokoaminen
Vadelmahilloa
sokerivesikuorrutetta

Pursota joka toiselle whoopielle täytettä ja käännä kansi päälle. Koristele kuten Runebergin tortut vadelmahillolla ja sokerikuorrutteella.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukakku tiikerin tapaan



Jos et osaa päättää kumpi joulukakku on parempi – taatelikakku vai maustekakku, niin tee molemmat yhteen kakkuun.Tee haluamasi taatelikakku ja maustekakku puolikkaana annoksena ja yhdistä kuin tiikerikakku.

Taatelikakku

80g taateleita
1 dl vettä
100g voita
1 kananmuna
¾ dl sokeria
½ dl kermaviiliä
1 tl soodaa
1 ½ dl jauhoja
vaniljasokeria

Keitä taatelit vedessä pehmeiksi ja lisää voi ja anna jäähtyä. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon kermaviili. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja yhdistä taikinaan. Lopuksi lisää hieman jäähtynyt taateli-rasva seos taikinaan.

Maustekakku

1 dl siirappia
1 rkl piparimaustetta
50 g voita
1 dl piimää
½ dl kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria
3 ½ dl jauhoja
1 tl soodaa

Kuumenna siirappi ja mausteet ja lisää joukkoon voi. Kun voi on sulanut, niin lisää piimä ja kermaviili ja anna jäähtyä. Vaahdota muna ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet. Sekoita puolet jauhoista muna-sokerivaahtoon ja sen jälkeen puolet nesteestä. Sekoita loput jauhot ja sitten loput nesteet ja sekoita tasaiseksi.

Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Voitele kakkuvuoka. Kaada puolet maustekakusta vuoan pohjalle. Kaada taatelikakku väliin ja sitten loput maustekakusta pinnalle. Voit tökkiä lastalla raitoja kakun sisään.


Paista uunissa noin tunnin.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Keikaus cupcake omenasta




50 g voita
1 dl fariinisokeria
3 kpl omenaa

TAIKINA
100g voita
2 dl sokeria
3 kpl munaa
1 tl vanilliinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
4 omenaa
2 tl kanelia


Leikkaa muffinipeltiin sopivan kokoiset pikkuympyrät leivinpaperista. Kuori omenat (jos haluat). Leikkaa omenat haluamaasi muotoon (siivuja, lohkoja, kuutioita jne.). Itse kuorin omenat, siivutin ja poistin siemenkodan. Sulata voi ja sokeri kattilassa. Ota kattila liedeltä ja annahetki jäähtyä. Voitele muffinivuokakupit ja laita leivinpaperiympyrät pohjalle. Laita sokerivoi-seosta jokaiseen kuppiin ja sitten omenat.

Taikina

Kuori ja raasta omenat. Vatkaa sokeri ja muna vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon. Sulata voi ja lisää se taikinaan. Lopuksi lisää omenaraaste. Jaa taikina muffinipeltikuppeihin. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä noin 10 minuuttia. Auta veitsellä, että reunat irtoavat vuoasta ja nosta muffinit varovasti pois. Ainakin nuo siivut irtosivat ihan nätisti. Yksi jäi kupin pohjalle ja senkin sai nostettua takaisin paikalleen.


Koristelu

Tuorejuustoa
Kanelia
Vaniljasokeria


Koska cupcake tarjotaan ylösalaisin niin tasoita pohja leikkaamaalla kohonnut keskikohta pois. Oikeastaan koristelun voi hoitaa miten haluaa tai jättää kokonaan ilman. Itse tein tuorejuustosta, kanelista ja vaniljasokerista pienen massan ja pursotin päälle raidat, jotta ”keikaus” ei kokonaan peity.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Ruma Halloweenkakku


Tulipas ruma kakku, no Halloweenina ei kaiken tarvitsekaan olla kaunista. Kummituskakun välissä on kalmalimaa ja päälle on oksentanut noita. Koristeina toimii lepakonkallot. Ohje on pienelle 22 cm kakkuvuualle. Isommalle kakulle kannattaa tehdä 5 munan kakku ja muut aineet.

Aloita kakun teko Noidanoksennuksen kermatoffee-liemestä, sillä se pitää jäähdyttää kunnolla.

Kummituskakku

3 valkuaista
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
40 g voita (sulana)

Voita ja mantelijauhoa vuoan jauhotukseen

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Säästä keltuaiset Kalmalimaan. Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä jauho ja leivinjauhe ja sekoita vaahdon joukkoon.Sulata voi ja yhdistä taikinaan. Voitele paistovuoka ja jauhota se mantelijauholla.

Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia (jos teet isomman kakun niin paistoaika on 25-30 minuuttia)

Kalmalima

3 keltuaista
3 dl maitoa
50 g sokeria
30 g maissijauhoa
vaniljasokeria
1 dl kermaa (vaahtona)

Yhdistä kaikki muut aineet paitsi kerma. Keitä paksu kiisseli ja anna jäähtyä. Kun kiisseli on jäähtynyt, niin vatkaa kerma ja yhdistä kiisselin joukkoon.


Noidanoksennus

150g Hopea-toffee karkkeja (noin 1 karkkipussi)
2 dl kermaa

Yhdistä kerma ja hopea-toffeet ja kuumenna kattilassa, kunnes toffee on sulanut. Anna jäähtyä hyvin jääkaapissa. Vatkaa jäähtynyt toffee-kerma vaahdoksi. Liemi on hyvin mustaa, mutta vaalenee harmaaksi vaahdottaessa. Tummuutta voi yrittää palauttaa karkkivärillä.

Lepakonkallot

½ dl vettä
25 g voita
½ dl jauhoja
1 munaa

Tee perinteinen tuulihattutaikina. Tuulihattuja voi olla helpompi tehdä isompi määrä, mutta tätä kakkua varten riittää tuo pieni annos. Keitä vesi ja voi kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita, kunnes takinasta muoostuu pallo. Anna jäähtyä ennenkuin lisäät kanamunan. Lisää muna ja vatkaa 2 minuuttia. Pursota pellille pyöreitä palloja (voit muotoilla pursotuksia märilla käsillä) ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia. Älä avaa uuninluukkua kesken paiston.

Kokoaminen


Leikkaa kakku kahteen osaan (kolmeen jos teit isomman). Kostuta sokerivedellä ja asettele väliin kalmalima (Voit jättää ylimääräiset lepakonkallojen täytteeksi). Kuorruta kakku Noidanoksennuksella. Täytä tuulihatut ja koristele täytetyillä lepakonkalloilla. Voit tehdä lepakonkalloihin halloweennaamat mustalla karkkivärillä.

Hopeatoffee-vaahdossa on voimakas ja omaleimainen maku, joten jos et pidä hopeaoffeista, niin et kyllä pidä tästäkään kakusta. Kakusta riittää 10-12 palaa, joten tuulihattuja voi asetella myös kakkulautasen reunalle.

torstai 16. lokakuuta 2014

Omena-vanukaskakku


Tässä kakussa omenapiirakkaa saa päälleen klassisen Chiboust-vanukkaan, jota on maustettu vielä tuoreella omenaraasteella.

Tämä ohje on mitoitettu aika pienelle kakkuvuualla (20cm), joten tuplaa se jos käytät isompaa. Myös paistoaika todennäköisesti kasvaa 25-30 minuuttiin.

Omenapiirakka

1 muna
½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl piimää
25 g voita (sulana)

2-3 kpl omenoita
sokeria
kanelia

Kuori omenat halutessasi, poista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Vaahdota muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vaahdon sekaan. Lisää lopuksi piimä ja voisula. Kaada taikina irtopohjavuokaan (pohjalle voi laittaa leivinpaperia) ja asettele omenasiivut taikinan päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla n. 20 min. Anna piirakan jäähtyä vuoassa hyvin (yön yli) ennenkuin jatkat seuraavaan vaiheeseen.


vanukas (Chiboust)

2 dl maitoa
2 munaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna)
50 g sokeria
2 rkl maissijauhoa
1 tl vaniljasokeria
2 liivatetta
2+3 rkl vettä (+ liotusvesi)

(omenoita)

Kuumenna kattilassa maito ja vaniljasokeri lähes kiehuvaksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon maissijauho. Kaada maito vähitellen munajauhoseokseen. Kaada koko massa takaisin kattilaan. Kuumenna kunnes seos sakenee. Anna jäähtyä. Voit siirtää massan myös kulhoon jäähtymään.

Kun seos on jäähtynyt, niin liota liivatteet ja valmista italialainn marenki. Kiehauta sokeri ja 3 rkl vettä sokeriliemeksi (sokeriliemen täytyy olla n. 120asteista). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeriliemi valkuaisvaahdon joukkoon ohuena nauhana ja jatka vatkaamista kunnes marenki on kiiltävää ja kiinteää.

liota liivatteet 2 rkl kuumaa vettä ja kaada liivateliemi vanukasseokseen. Jos haluat vanukkaaseen raikkautta, niin raasta joukkoon pari omenaa (tai pilko pieniksi kuutioiksi). Lopuksi sekoita marenki varovasti seokseen.

Kokoaminen

Irrota piirakka vuoan reunoilta ja asettele sen ympärille leivinpaperireunus. Lopuksi laita irtopohjavuoan reunus takaisin paikoilleen.


Kaada vanukas-seos piirakan päälle ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia (tai yön yli).

maanantai 6. lokakuuta 2014

Porkkana-punajuurikakku




Porkkanakakku

2-3 porkkanaa (n. 2 dl raasteena)
2 munaa
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria
100 g voita (sulana)

Punajuurikakku

2-3 punajuurta (n. 2 dl raasteena)
2 munaa
1 dl fariinisokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ rkl leivinjauhetta
0,5 tl inkivääriä
1 tl vaniljasokeria
100 g voita (sulana)


Kuori ja raasta ensi porkkanat ja sitten punajuuret erikseen omiin kulhoihinsa. Lisää munat ja kuivat aineet, sekoita hyvin. Lopuksi sekoita voisula joukkoon. Taittele leivinpaperiin Λ mallinen väliseinä paperin puoleen väliin. Leikkaa paperi pellin kokoiseksi, koska väliseinä estää paperin reunoja taittumasta siististi. Kaada porkkanakakkumassa toiselle puolelle peltiä ja punajuurikakkumassa toiselle puolelle. Varo ettei väliseinä kaadu, kun kaadat taikinaa. Paista 200 asteessa 25 min. Anna jäähtyä. Tasoita reunat ja leikkaa poikittain n. 2cm paksuja siivuja. Tärkeintä on että kaikki siivut ovat samanlevyisiä ja -pituisia.


Täyte

200 g tuorejuustoa (maustamatonta)
2 dl kermaa
2 dl tomusokeria
1 tl vanilliinisokeria
appelsiinin kuori raastettuna

Vatkaa kerma, notkista juusto, raasta appelsiininkuori ja yhdistä kaikki aineet.

Kokoaminen

Kostutus
appelsiinin mehu

Kakkuviipaleista muodostetaan ruudukko, jossa porkkana- ja punajuurikakkuviipale vuorottelee. Voit tehdä harjoitusladonnan, jotta näet minkäkokoinen kakku muodostuu parhaiten leikkaamista paloista eli milloin paloja mahtuu kakkuun eniten. ”Muuraa” kakun pohja eli lusikoi ohut kerros täytettä jokaisen siivun toiselle reunalle ja asettele siivut lautaselle. Kostuta siivut appelsiinimehulla ja annan imeytyä hetki. Lusikoi täytettä siivujen päälle ja tasoita reunoihin asti. Lado seuraava kerros samalla muuraus tyylillä, kostuta ja täytä. Kun kaikki kerrokset on ladotu, niin kuorruta kakku. Itse jätin päät näkyviin, jotta kakun rakenne tulee selväksi. Punajuurisiivut värjäävät täytteen helposti, joten kokoa kakku mahdollisimman lähellä tarjoilua.


Käytä kakun leikkuussa terävää veistä, jotta rakenne ei mene rikki.

torstai 28. elokuuta 2014

Viiden lakan kakku


8 annosta

Kakun nimi ei tarkoita, että siinä olisi viisi lakkaa, vaan lakkaa viidellä tapaa (kreemi, mousse, hyytelö, siirappi ja naturel). Työvaiheita on monta ja kakku vaatii hyytymistä, joten se on syytä aloittaa aikaisin aamulla tai edellisenä päivänä.

Leivospohja
3 munaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pohja on aivan perus kääretorttupohja, mutta vain hieman ohuempana. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahdon joukkoon. Paista 200 asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Nosta kuuma taikinalevy ylösalaisin keittiöpyyhkeen päälle ja irrota leivinpaperi. Anna jäähtyä.

lakkasose
500g lakkaa

Jätä 15-20 lakkaa koristeeksi. Paseeraa lakka siivilän läpi soseeksi. Älä heitä siemeniä ja kuoria pois, koska niitä tarvitaan vielä. Jos sose tuntuu liian löysältä, niin valuta ylimääräinen neste kulhoon talteen ja käytä hyytelön ja siirapin valmistuksessa..

italialainen marenki
125g sokeria
2 valkuaista
0,6 dl vettä

Yhdistä vesi ja sokeri ja keitä 121 asteiseksi. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kaada kiehuva sokeriliemi hitaasti kulhon reunoja pitkin vaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista vähintään kolme minuuttia kunnes seos on kokonaan jäähtynyt.

Lakkakreemi

75 g sokeria
2 keltuaista
25 g vehnäjauhoja
3 dl maitoa
vaniljasokeria
50 g pehmeää voita
50 g lakkasosetta

Yhdistä sokerit, keltuaiset, vehnäjauho ja maito kattilaan. Keitä seosta pari minuuttia ja jäähdytä. Kun kreemi on jäähtynyt sekoita joukkoon pehmeä voi ja lakkasose. Sekoita huolella kunnes seos on hyvin tasaista.

Lakkamousse
200g lakkasosetta
100g italialaista marenkia
1 dl kermaa
4 liivatetta
vettä

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vaahdota kerma. Keitä pieni tilkka vettä ja sulata liivate. Lisää sulanut liivate lakkasoseen joukkoon. Sekoita joukkoon varovasti kermavaahto ja viimeiseksi sekoita joukkoon italialainen marenki.

Kokoaminen 1

Kostutukseen sokerivettä tai sokerilla maustettua lakkamehua.

Kokoamiseen tarvitse kaksi kakkupohja levyä. Voit tehdä kakusta suorakaiteen tai ympyrän, ihan miten haluat. Kakkupohjaa menee vähemmän hukkaan suorakaiteen muotoisena. Asettele tuorekelmu tai leivinpaperi vuoan pohjalle ja reunoille.Aseta ensimmäinen kakkulevy vuoan pohjalle ja kostuta. Täytä lakkakreemillä. Asettele toinen kakkulevy kreemin päälle ja kostuta. Levitä lakkamousse levyn päälle. Anna hyytyä 2-3 tuntia jääkaapissa.

Lakkahyytelö

Paseerauksesta yli jääneet lakan kuoret ja siemenet
3 dl vettä
4 liivatetta
(sokeria)

Keitä paseerausjämiä hetken aikaan kunnes maku on tarttunut veteen. Jos haluat oikein makean kakun niin lisää pikkaisen sokeria. Siivilöi kaikki kuoret ja siemenet pois. Massaa voi vielä paseerata siivilän läpi, jotta saat kaikki maut talteen. Liota liivatteet kylmässä vedessä. Ota ½ dl lakkavettä erikseen siirappia varten. Sulata liotetut liivatteet lakkaveden joukkoon. Anna jäähtyä hyvin, ennenkuin kaadat lakkahyytelön moussen päälle, jotta mousse ei lähde irtoamaan kuumasta nesteestä. Voit lisätä lakat kakunpäälle ennen hyytelöä, jos haluat että ne uppoaa hyytelön sisään. Anna hyytyä 2-3 tuntia.


Lakkasiirappi

½ dl lakkavettä (kts. Lakkahyytelö)
½ dl sokeria

Keitä lakkavedestä ja sokerista paksu siirappi.

Kokoaminen 2

Kun lakkakakku on hyvin hyytynyt, niin nosta se varovasti pois muotista leivinpaperia/kelmua apuna käyttäen. Kakun reunoja kannattaa siistiä leikkaamalla.


Asettele säästämäsi lakat kakun päälle (jos et tehnyt tätä jo edellisessä vaiheessa) ja koristele koko komeus lakkasiirapilla. Itselleni jäi italialaista marenkia yli, joten käytin sitä myös koristelussa.

lauantai 23. elokuuta 2014

Lettujuustokakku



Lettukestit 2.0 eli juustokakun ja lettupinon liitto. Tähän kakkuun tarvitaan toisiinsa sopivan kokoiset irtopohjavuoka ja paistinpannu. Jos pannu on vuokaa isompi, niin sitten letut täytyy leikata sopivan kokoisiksi. Itse tein kakun 22 cm irtopohjavuokaan.

Lettutaikina

5 dl maitoa
2 munaa
2 ½ dl jauhoja
Suolaa
Voita (paistamiseen)

Sekoita ainekset keskenään ja anna turvota vähintään 30 minuuttia. Paista mahdollisimman samankokoisia lettuja ja anna jäähtyä hyvin, jotta juusto ei sula täyttövaiheessa.

Täyte

250g tuorejuustoa
1 dl kermaa
2 rkl sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä pehmitetyn tuorejuuston joukkoon. Makeuta sokerilla.


Kokoaminen

200g tuoreita marjoja (esim. mansikoita tai vadelmia)

Vadelmat ja mansikat kannattaa viipaloida. Väliin voi laittaa myös kiinteää hilloa, mutta silloin kannattaa olla tarkka juustomassan sokerin kanssa.

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla (pohja ja reunat). Aseta ensimmäinen lettu pohjalle. Levitä täytettä letun päälle ja lopuksi marjoja. Aseta uusi letu päälle ja painele tiiviiksi, jotta juustotäyte ylettyy kakun reunoille asti. Levitä täyte ja marjat. Toista niin kauan kun aineksia riittää. Muista painella kakkua, jotta siitä tulee tasainen. Kakun kannattaa antaa levätä vähintään pari tuntia jääkaapissa, jotta siitä tulle helpommin leikattava. Omani oli jääkaapissa yön yli.


Kakun voi tehdä myös liivatepohjaiseen juustokakkumassaan. Silloin lettujen määrää voi pienentää ja täytteen määrää lisätä. Tällaisen kakun hyytymisaika on sitten vähintää 4-6 tuntia.

maanantai 18. elokuuta 2014

Vadelmapommi



(5 kpl)

Tämän leivoksen vadelmat ”räjähtävät” esiin leivoksen sisältä. Vadelmat voi myös korvata mansikoilla, mustikoilla, lakoilla tai vaikka hedelmillä.

Leivospohja

3 munaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pohja on aivan perus kääretorttupohja, mutta vain hieman ohuempana. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahdon joukkoon. Paista 200 asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Nosta kuuma taikinalevy ylösalaisin keittiöpyyhkeen päälle ja irrota leivinpaperi. Anna jäähtyä.

Täyte

2 dl kuohukermaa
2 dl turkkilaista jugurttia
Sokeria ja vaniljasokeria


Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Yhdistä jugurtti joukkoon.

Kokoaminen

200-300g vadelmia
Sokerivettä kostutukseen



Leikkaa leivospohja haluamasi kokoisiksi paloiksi. Yhteen leivokseen menee 3 palaa. Tasoita reunat ja leikkaa yhteen palaan iso aukko keskelle. Älä heitä reunoja ja muita leivospaloja pois. Kostuta yksi kokonainen leivospohja ja asettele kermatäytettä reunoille. Tarkoitus on että pohjalle jää leikkaamasi aukon kokoinen tila. Asettele aukollinen leivospohjapala täyteen päälle ja tasoita sisäreunat, jos täytettä pursuaa. Täytä kolo reilulla määrällä vadelmia. Vadelmat kannattaa pilkkoa, jotta niitä on kivempi syödä. Lisää täytettä leivospalan reunoille ja aseta kolmas leivospohjapala kanneksi. Kuorruta kauttaaltaa täytteellä.

Silppua ylimääräiset leivospalat pieneksi muruksi silppurilla ja koristele murulle leivoksen reunat. Asettele vielä haluamasi määrä vadelmia leivoksen päälle.


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Valmistujaiskakku



Kakkupohja

3 kpl kananmunia
2 kpl kananmunan keltuaisia (voit korvata 1:llä kananmunalla, jos et tee valkuaisista koristeita)
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
voita ja korppujauhoja

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita jauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne siivilöiden vaahdon joukkoon. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 200°C asteisessa uunissa alatasossa 25-30 minuuttia.

4 munan kakku on aika pieni, joten tee itsellesi sopivan kokoinen kakku. Täytteitä ja koristeita tulee reilusti, joten veikkaan että 6 munan kakkuun ei tarvitse vielä tehdä niitä isommiksi.


Täyte 1: samppanjatryffeli

100 g tummaa suklaata (noin 50% kaakaota)
½ dl kermaa
50 g voita
¼ dl samppanjaa tai kuohuviinia

Paloittele suklaa lämpöä kestävään kulhoon tai kattilaan. Kuumenna kerma ja voi toisessa kattilassa kiehumispisteeseen. Kaada kuuma kerma-voi suklaan joukkoon ja anna jäähtyä hetki ennenkuin lisäät samppanjan. Sekoita hyvin ja anna jäähtyä, kunnes massa alkaa hieman jähmettyä.

Samppanjan voi korvata myös rommilla, liköörillä tai muulla juomalla. Jos käytät väkevämpää alkoholia, niin siihen voi lisätä myös vettä joukkoon.



Täyte 2: toscamuru-mascarpone

25 g voita
30 g mantelilastuja
½ dl sokeria
¼ dl kermaa
½ prk mascarpone juustoa

Murskaa mantelilastut pieneksi muruksi. Laita juustoa lukuunottamatta kaikki aineet pieneen kattilaan ja kiehuta hetki, kunnes seos sakenee ja saa paahtuneen värin. Anna jäähtyä. Pehmennä mascarpone juusto kulhossa käsin vatkaten ja lisää jäähtynyt toscamassa pienissä erissä juuston joukkoon.


Kokoaminen

Leikkaa kakkupohja kolmeksi siivuksi. Kostuta sokerivedellä (voit lisätä joukkoon lorauksen samppanjaa). Levitä tryffelitäyte ja tosca täyte haluamassasi järjestyksessä.

Koristelu

Marmoroitu kermakuorrute

2 dl kermaa ( 1 rkl erikseen)
½ prk mascarpone juustoa
1 tl vaniljasokeria
30 g suklaata

Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää 1 rkl kermaa joukkoon. Anna jäähtyä kuorrutteen teon ajan. Laita mascarpone kulhoon ja pehmennä sitä hieman käsin vatkaamalla. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri vaahtoon. Lisää kermavaahto vähissä erissä juuston joukkoon. Levitä kuorrute kakun ympärille. Levitä suklaa ohuena nauhana vaahdon päälle ja sekoita lastalla vaahdon joukkoon, kunnes saat marmorisen näköisen kuvion.


Suklaatuilet


2 valkuainen

100 g hienoasokeria
4 rkl vehnäjauhoja
80 g sulatettua voita
2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta


Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi, lisää sokeri ja vatkaa kiiltäväksi. Sekoita kaakao ja jauho keskenään ja siivilöi valkuaisten joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita lopuksi mukaan sulatettu voi. Levitä leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ohuita tankoja. Paista 200 asteessa muutaman minuutin kunnes pikkuleivät ovat juuri asettuneet. Voi kokeilla veitsellä nouseeko keksi leivinpaperista irti. Tuilet jähmettyy todella nopeasti kun otat ne pois uunista, joten tässä vaiheessa täytyy olla nopea. Aseta kuumat tuilet kaulimen tai muun pyöreän esineen päälle ja anna jäähtyä. Asettele tuilet juuri ennen tarjoilua kakun päälle kaariksi. Ohjeesta tulee reilusti keksejä, joten ei haittaa vaikka kaikki ei onnistuisikaan.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

munkkileivos




Tässä reseptissä yhdistyy munkki, sima ja juustokakku, joten makujen suhteen ei oikeastaan voi mennä mikään vikaan. Juustokakkumassalla täytät 16 munkkia, mutta puolen litran taikinasta tulee kyllä enemmän munkkeja.

Munkkitaikina

100 g voita
2 ½ dl kevytmaitoa
½ pkt hiivaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
7 ½ dl vehnäjauhoja

Öljyä uppopaistoon

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva joukkoon. Lisää muna, sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita jauhot vähissä erissä joukkoon. Lisää lopuksi sulatettu voi ja sekoita joukkoon. Anna kohota liinan alla vähintään ½ tuntia.

Leivo pieniä pullia (leivosmunkkeja ei kannata tehdä isoiksi, vaikka muuten tykkäisitkin isoista munkeista). Kohota pullat jälleen liinan alla.

Kuumenna öljy kattilassa. Öljyn kuumuutta voi kokeilla vaalealla leipä palalla tai pienellä taikinanokareella. Kun leipä/taikina tulee kauniin ruskeaksi, niin öljy on sopivaa. (Jos sinulla on kokkausmittari niin öljy on noin 175 asteista.) Uppopaista muutama munkki kerrallaan ja kääntele, jotta saat kauniin pinnan. Nosta kypsät munkit talouspaperin päälle. Varo polttamasta sormia. Annan munkkien jäähtyä ennenkuin alat kokoamaan leivosta.


Sima-juustokakkutäyte

200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g turkkilaista jogurttia
4 dl kermaa
1 sitruunan mehu
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
1 sitruunan pintakuori

Pehmennä liivatteet kylmässä vedessä. Vaahdota kerma. Raasta sitruunakuori ja purista sitruunasta mehu. Kuumenna sitruunan mehu ja liota liivatteet mehuun.

Sekoita keskenään tuorejuusto, jugurtti, sitruunankuoriraaste, vaniljasokeri ja fariinisokeri. Kaada joukkoon ohuena nauhana liivateseos kokoajan sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto.

Kokoaminen

Munkit
Sima-juustokakkutäyte
Sokeria
Leivinpaperia + nitoja

Leikkaa munkki kolmeen siivuun. Käytä keskimmäinen siivu leivoksen pohjana. Leikkaa leivinpaperista suorakaiteen muotoinen muotti. Omat paperini oli noin 24cm x 8cm, mutta pituus riippuu munkkisi koosta ja 8 cm korkeus riitti hyvin. Tarkoitus on että muotti on leivosta korkeampi, mutta ei liian korkea, koska se haittaa täyttöä. Mittaa munkin avulla oikean kokoinen muotti ja niittaa muotti kiinni ylä- ja alareunasta. (leivinpaperiin ei teipit tartu). Pujota muotti munkin päälle. Leikkaa toinen jäljelle jääneistä munkin siivuista paloiksi. Jos munkin keskelle on jäänyt reikä, niin voi käyttää munkin palaa tukkimaan sen. Pursota ohut kerros juustomassaa pohjan päälle ja aseta puolet munkin paloista päälle. Pursota munkkipalat piiloon ja aseta loput munkinpalat ja pursota nekin piiloon. Lopuksi painele juustomassa paperimuotin reunoja vasten ja tasoita pinta. Annan hyytyä 4-6 tuntia tai yön yli.


Kun juustokakku on hyytynyt, niin irroita paperimuotti varovasti. Voit esimerkiksi leikata saksilla ylemmän niitin irti ja repia alemman niitin varovasti irti. Pyöritä paperi kakun ympäriltä varovasti. Sokeroi viimeinen munkkisiivu koristeeksi leivoksen päälle.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ihan pasha kakku



Leivospohja
3 munaa
1 dl sokeria
2 dl jauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
½ prk maitorahkaa

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon. Lopuksi sekoita rahka taikinaan. Näistä aineksista tulee 10x25 cm suorakaiteen muotoinen kakku. Paista 175˚ noin 30 minuuttia.

Pasha täyte
½ prk maitorahkaa
50 g pehmeää voita
1 keltuainen
½ dl sokeria
1 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
1 rkl rouhittua mantelia
1 rkl leikattuja korintteja tai rusinoita

Vatkaa puolet sokerista ja keltuainen vaahdoksi. Vatkaa loput sokerista ja voi vaahdoksi. Sekoita vaahdot ja rahka tasaiseksi massaksi. Lisää vaniljasokeri (mantelirouhe, rusinat) ja sitruunamehu ja lopuksi kevyesti vaahdotettu kerma.

Appelsiinimousse
1 Appelsiini
1 dl kermaa
50 g tuorejuustoa
n. ¼ dl vaniljakreemijauhetta


Vatkaa kermavaahto. Pehmennä tuotejuusto. Kuori appelsiinikuoresta ohuita siivuja kuorimaveitsellä (jos teet siitä koristeet). Leikkaa appelsiinistä lihat irti (kuori ja lohko) ja pienennä survokseksi. Täytteeseen saa jäädä sattumia, joten survoksen ei tarvitse olla sileää. Jos appelsiini on hyvin mehukas ja nestettä on mielestäsi liikaa, niin ota se talteen ja käytä kakun kostukkeena. Yhdistä juusto ja appelsiini, seuraavaksi kermavaahto. Vaniljakreemijauheen määrä riippuu appelsiinin mehukkuudesta, joten lisää jauhetta vähissä erin, kunnes mousse on riittävän tanakkaa.

Appelsiinimarenki
1 Valkuainen
½ sokeria
Appelsiinikuori rouhetta

Leikkaa appelsiinikuorista pientä murua. Vatkaa valkuainen, lisää sokeri ja sekoita. Pursota haluamasi näköisiä marenkeja ja ripottele päälle appelsiinikuorimuruja. Kuiva 70 asteisessa uunissa 75 minuuttia (tai kunnen marenki on kovaa. Aika riippuu marengin paksuudesta ja muodosta). Marenki ei kestä appelsiinikuoriraastetta, vaan appelsiinin öljyt juoksettavat vaahdon, joten älä sekoita kuoria marengin joukkoon, vaan ripottele pinnalle.

Kokoaminen



Leikkaa kakku kolmeen osaan. Vuoraa käyttämäsi paistovuoka tuorekelmulla (kelmua tulee olla riittävästi, jotta voit sulke koko kakun sen sisään. Aseta alin pala vuokaan ja kostuta. Levitä appelsiinimousse. Laita seuraava osa päälle, kostuta ja levitä pasha täyte. Laita pohjapala viimeiseksi ja kostuta. Kääri kakku kelmuun ja nosta jääkaappiin kostumaan. Kakku kannattaa olla jääkaapissa usean tunnin, tai vaikka yön yli. Koristele marengeilla, kermavaahdolla tai miten haluat.