Näytetään tekstit, joissa on tunniste italialainen marenki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste italialainen marenki. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. elokuuta 2014

Viiden lakan kakku


8 annosta

Kakun nimi ei tarkoita, että siinä olisi viisi lakkaa, vaan lakkaa viidellä tapaa (kreemi, mousse, hyytelö, siirappi ja naturel). Työvaiheita on monta ja kakku vaatii hyytymistä, joten se on syytä aloittaa aikaisin aamulla tai edellisenä päivänä.

Leivospohja
3 munaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pohja on aivan perus kääretorttupohja, mutta vain hieman ohuempana. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahdon joukkoon. Paista 200 asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Nosta kuuma taikinalevy ylösalaisin keittiöpyyhkeen päälle ja irrota leivinpaperi. Anna jäähtyä.

lakkasose
500g lakkaa

Jätä 15-20 lakkaa koristeeksi. Paseeraa lakka siivilän läpi soseeksi. Älä heitä siemeniä ja kuoria pois, koska niitä tarvitaan vielä. Jos sose tuntuu liian löysältä, niin valuta ylimääräinen neste kulhoon talteen ja käytä hyytelön ja siirapin valmistuksessa..

italialainen marenki
125g sokeria
2 valkuaista
0,6 dl vettä

Yhdistä vesi ja sokeri ja keitä 121 asteiseksi. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kaada kiehuva sokeriliemi hitaasti kulhon reunoja pitkin vaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista vähintään kolme minuuttia kunnes seos on kokonaan jäähtynyt.

Lakkakreemi

75 g sokeria
2 keltuaista
25 g vehnäjauhoja
3 dl maitoa
vaniljasokeria
50 g pehmeää voita
50 g lakkasosetta

Yhdistä sokerit, keltuaiset, vehnäjauho ja maito kattilaan. Keitä seosta pari minuuttia ja jäähdytä. Kun kreemi on jäähtynyt sekoita joukkoon pehmeä voi ja lakkasose. Sekoita huolella kunnes seos on hyvin tasaista.

Lakkamousse
200g lakkasosetta
100g italialaista marenkia
1 dl kermaa
4 liivatetta
vettä

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vaahdota kerma. Keitä pieni tilkka vettä ja sulata liivate. Lisää sulanut liivate lakkasoseen joukkoon. Sekoita joukkoon varovasti kermavaahto ja viimeiseksi sekoita joukkoon italialainen marenki.

Kokoaminen 1

Kostutukseen sokerivettä tai sokerilla maustettua lakkamehua.

Kokoamiseen tarvitse kaksi kakkupohja levyä. Voit tehdä kakusta suorakaiteen tai ympyrän, ihan miten haluat. Kakkupohjaa menee vähemmän hukkaan suorakaiteen muotoisena. Asettele tuorekelmu tai leivinpaperi vuoan pohjalle ja reunoille.Aseta ensimmäinen kakkulevy vuoan pohjalle ja kostuta. Täytä lakkakreemillä. Asettele toinen kakkulevy kreemin päälle ja kostuta. Levitä lakkamousse levyn päälle. Anna hyytyä 2-3 tuntia jääkaapissa.

Lakkahyytelö

Paseerauksesta yli jääneet lakan kuoret ja siemenet
3 dl vettä
4 liivatetta
(sokeria)

Keitä paseerausjämiä hetken aikaan kunnes maku on tarttunut veteen. Jos haluat oikein makean kakun niin lisää pikkaisen sokeria. Siivilöi kaikki kuoret ja siemenet pois. Massaa voi vielä paseerata siivilän läpi, jotta saat kaikki maut talteen. Liota liivatteet kylmässä vedessä. Ota ½ dl lakkavettä erikseen siirappia varten. Sulata liotetut liivatteet lakkaveden joukkoon. Anna jäähtyä hyvin, ennenkuin kaadat lakkahyytelön moussen päälle, jotta mousse ei lähde irtoamaan kuumasta nesteestä. Voit lisätä lakat kakunpäälle ennen hyytelöä, jos haluat että ne uppoaa hyytelön sisään. Anna hyytyä 2-3 tuntia.


Lakkasiirappi

½ dl lakkavettä (kts. Lakkahyytelö)
½ dl sokeria

Keitä lakkavedestä ja sokerista paksu siirappi.

Kokoaminen 2

Kun lakkakakku on hyvin hyytynyt, niin nosta se varovasti pois muotista leivinpaperia/kelmua apuna käyttäen. Kakun reunoja kannattaa siistiä leikkaamalla.


Asettele säästämäsi lakat kakun päälle (jos et tehnyt tätä jo edellisessä vaiheessa) ja koristele koko komeus lakkasiirapilla. Itselleni jäi italialaista marenkia yli, joten käytin sitä myös koristelussa.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Isänpäivä kääretorttu


 
 
No niin, nyt ollaan ensimmäistä kertaa leivonnaisten kimpussa. Lähdin miettimään mitä uutta kääretorttuun voisi tarjota. Tässä kääretortussa on aika monta vaihetta ja se vaatii monta työvälinettä: 3 pursotin pussia, lämpömittarin ja kaasupolttimen. Ohjetta voi toki yksinkertaistaa.

Kääretorttu pohja:

Tee kolme eri taikinaa: vaalea, tumma ja keltainen

Vaalea pohja                                tumma pohja                               keltainen pohja

2 munaa                                       1 muna                                       1 muna
1 keltuainen                                2 rkl sokeria                                sahramia (+ tilkka vettä)
¾ dl sokeria                                 3 rkl vehnäjauhoja                    2 rkl sokeria
1 dl vehnäjauhoja                      1 rkl kaakaojauhetta                 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta                       ½ tl leivinjauhetta                     ½ tl leivinjauhetta

Tee vaalea ja tumma pohja tavalliseen tapaan. Jauha sahrami hienoksi ja muodosta vesitipan kanssa tahna. Sekoita sahramitahma kananmuna kanssa ja valmista muuten normaalisti.
Huomaa, että tuo yksi keltuainen vaaleassa pohjassa ei ole pakollinen, mutta jos teet marengin, niin saat keltuaisen helposti "hukattua" taikinaan.

Annostele taikina kolmeen pursotinpussiin ja tee raidat (vaalea/tumma/vaalea/keltainen/vaalea/tumma…) leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
 
Paista 225 asteisessa uunissa 7-8 minuuttia. Kumoa levy keittiöliinan päälle ja irrota leivinpaperi. Aseta päälle toinen pyyhe ja rullaa kääretorttu kahden pyyhkeen väliin. Kun kääretorttu jäähtyy käärittynä, niin se ei halkea täytettynä. Kun kääretorttu on jäähtynyt, niin rullaa se auki ja levitä täytteet.

Täytteet:

Suklaatäyte

100g taloussuklaata
1 tl voita
½ dl Kermaa

Sulata kaikki aineet keskenään. Anna jäähtyä hetkisen, ennen kuin levität kääretorttupohjalle.

Kerma-vadelma täyte

2 dl vispikermaa
½ dl vadelma hilloa

Vatkaa kerma ja lisää hillo sekaan. Levitä suklaatäytteen päälle ja kääri torttu. Jätä saumapuoli alaspäin.

Koristelu:

Italialainen marenki

1 kananmunan valkuainen
50 g sokeria
1 rkl vettä
Vadelmia

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Mittaa sokeri ja vesi kattilaan ja kiehauta 120˚C asteeseen. Lisää sokeriliemi valkuaisvaahtoon hitaasti ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. sekoita kunnes massa on jäähtynyt.

Pursota marenkikoristeet kääretortun päälle ja viimeistele kaasupolttimella. Koristele muutamalla vadelmalla.

Kiille

1 dl omenamehua
½ dl hyytelösokeria

Kuumenna mehu kiehuvaksi ja lisää sokeri ja kiehauta. Jäähdytä 3-4 minuuttia sekoittaen. Levitä varovasti esimerkiksi pullasudilla kääretortun reunoille (missä ei ole marenkia).
 
Tarjoile isänpäivänä hyvässä seurassa. Kääretorttu kannattaa leikata terävällä veitsellä, sillä taikinaraidat repeävät helposti.