Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Pullaccia



Tee Juhannukseksi makea versio klassisesta Focaccia-leivästä. Sopiva herkku näin mansikka-kauden avaukseksi.

½ l maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
150g voita
3 dl spelt-jauhoja
n. 9dl vehnäjauhoja

Rasiallinen mansikoita (tai pakaste)
Raesokeria
Kananmuna

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota hiiva joukkoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja speltjauho. Voit käyttää pelkkää vehnäjauhoa, mutta spelt antaa pullalle makua. Vaivaa vehnäjauhot taikinan joukkoon. Sulata voi ja vaivaa taikinan sekaan. Annan kohota kunnes taikina kaksikertaistuu (noin tunti).

Vuoraa unnipelti leivinpaperille ja kaada taikina pellille. Levitä taikina koko pellille reunoihin asti. Riko kananmunan rakenne ja voitele pulla. Painele mansikat takinan sisään koloihin. Jos käytät pakastemansikoita, niin älä sulata niitä. Ripottele päälle raesokeria.


Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

torstai 7. toukokuuta 2015

Raakakakku äidille


Helppo ja terveellinen ylläri äidille. Voit tehdä tämän jo aiemmin ja antaa olla pakasteessa äitienpäivään. Ota sulamaan paria tuntia ennen tarjoilua. Kakku on hyvää pikkaisen kohmeisena.

Pohja
2 dl pekaanipähkinöitä (tai muita pähkinöitä)
2 dl pehmeitä kuivattuja taateleita

Täyte
5 dl cashew pähkinöitä
1 sitruunan mehu
2 tl vaniljasokeria
¾ dl juoksevaa hunajaa
1 dl kookosöljyä
2 dl mansikkasosetta (Tai muu punainen marjasose)

Laita cashew-pähkinät veteen likoamaan.

Tee pohja. Pilko taatelit pienemmiksi palasiksi ja jauha blenderillä tai sauvasekoittimella pähkinät ja taatelit tasaiseksi massaksi. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele massa pohjalle. Jos massassa on vielä isohkoja taatelinpaloja, niin ne kannattaa ottaa pois.

Mittaa kookosöljy pieneen kulhoon ja laita vesihauteeseen sulamaan (Kuumavesi riittää, sillä öljy sulaa helposti). Kaada vesi pois cashew-pähkinöistä ja jauha blenderillä tai vastaavalla muruksi. Sekoita sitruunanmehu, vaniljasokeri, hunaja ja sula kookosöljy cashew-pähkinämurun joukkoon. Aseta piparimuotti pähkinätaatelipohjan päälle ja täytä reunapalat vaalealla massalla. Kun reunoissa on tarpeeksi täytettä, niin sekoita lopun massan joukkoon mansikkasose ja kaada pinkkimassa muotin sisäpuolelle. Ei haittaa vaikka täytettä olisi erimäärä, reuna-alueita voi yritää tasoittaa. Ota piparimuotti varoen pois. Voit halutessa tasoittaa rajoja, jos niissä on erimäärä täytettä. Laita vähintään pariksi tunniksi pakasteeseen.


Vaihtoehto 2: Jos et omista sopivaa muottia, niin voit tehdä haluamasi kuvion käsin, sillä valkoinen massa ei leviä kovin helposti tai tee kerrosversio levittämällä puolet massasta pohjalle ja mansikalla maustettu massa päälle.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Mansikka-raparperi juustokakku



Resepti löytyy Somekokki kilpailusta. Jaa linkki Faceen, jos tykkäät.

Somekokki

(12 annosta)

Raparperihyydyke

3,5 dl raparperihilloa tai -mehua
5 liivatetta
½ dl sokeria
vettä

Keksipohja

200g keksejä
75g voi (sulana)

Juustomassa

300g  tuorejuustoa
3 tl vaniljasokeria
6 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
3 dl mansikkahilloa
½ dl mansikkamehua
vettä

½ litraa tuoreita mansikoita.

Aloita kakunteko raparperihyydykkeestä. Vuoraa kakkuvuokaa 4 senttiä pienempi astia (esim. 22 cm irtopohjavuoka) talouskelmulla. Liota liivatteet kylmässä vedessä ja sulata pienessä tilkassa kuumaa vettä. Makeuta raparperihilloa haluamallasi määrällä sokeria. Ohjeessa on käytetty vähän sokeria, jotta raparperista tulisi raikas. Sekoita liivate raparperin joukkoon ja kaada kelmulla vuoratttuun astiaan hyytymään. Anna hyytyä vähintään 6 tuntia. Raparperi ei hyydy hapokkuuden vuoksi yhtä helpolla kuin makeammat hyydykkeet. Jos aloitat reseptin tuoreista raparpereista, niin liotetut liivatteet voi laittaa suoraan kuumaan raparperihilloon. Anna hillon jäähtyä hetki ennen kuin kaadat sen kelmulla vuorattuun astiaan.

Vuoraa 26 senttinen irtopohjavuoka leivinpaperilla ja asettele leivinpaperi myös vuoan reunoille. Voit käyttää nitojaa apuna, kun asetat leivinpaperin vuoan reunoille. Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä keskenään ja painele kakkuvuoan pohjalle. Pilko tuoreita mansikoita ja asettele ne kakkuvuoan reunoille.

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Kaada tuorejuusto, mansikkahillo ja sokerit kulhoon ja sekoita. Vatkaa kerma toisessa kulhossa ja sekoita joukkoon. Kuumenna mansikkamehu ja liuota liivatteet kuumaan mehuun. Kaada ohuena nauhana kerma-juustomassan joukkoon kokoajan sekoittaen.

Kaada puolet juustomassasta keksipohjan päälle. Varo, ettei mansikkareunus luhistu sisäänpäin. Irrota raparperihyydyke vuoasta ja aseta se kelmua apuna käyttäen juustomassan keskelle. Tarkoitus on, että kakkuun muodostuu raparperiraita. Kaada loput juustomassasta vuokaan ja tasoita raparperi piiloon. Anna hyytyä 4-6 tuntia tai yön yli. Koristele tuoreilla mansikkasiivuilla.

Kakun voi myös pakastaa ja se kannattaa tarjota hieman kohmeisena. Ota kakku sulamaan ainakin tuntia ennen tarjoilua.




lauantai 19. heinäkuuta 2014

Mansikkahodari

(8 kpl)


Nimestään huolimatta katselet jälkiruokareseptiä. Kyseessä on eclair-leivos eli iso tuulihattu. Aloita valmistus muovaamalla mansikkavaahtokarkista ”nakit”. Hodarisämpylän virkaa hoitaa eclair-leivos ja sinappina ja ketsuppina vaniljakiisseli ja mansikkasurvos. Koristeena toffeerouhetta.



Mansikkavaahtokarkki ”nakki”

100g mansikoita
1,2 dl sokeria
1 munanvalkuainen
6 liivatetta
vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat ja jaa kahtia. Kuumenna sokeri ja puolet mansikasta 110 asteiseksi. Jos et omista mittaria, niin mansikkasose tummenee hieman kun lämpötila on oikea. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja lisää sokerimansikka seos valkuaisen joukkoon ohuena nauhana kokoajan vatkaten. Kuumenna loput mansikkasoseesta mikrossa ja sulata liivatteet kuuman mansikan joukkoon. Lisää mansikkaliivate seos valkuaisen joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkastu noin 5-7 minuuttia, kunnes massa on sopivan jäykkää. Kaavi pursotinpussiin ja pursota isolla tyllillä mansikkanakit öljytyn leivinpaperin päälle. ”Nakkien” tulisi olla pidempiä, kuin seuraavassa vaiheessa tehtävien eclair-leivosten. Voit käyttää myös pakastepussia, josta leikkaat sentin reiän kulmaan. Anna hyytyä pari tuntia.

Eclair-leivos

½ dl maitoa
½ dl vettä
½ rkl sokeria
ripaus suolaa
50g voita
1 dl vehnäjauhoja
2 kpl kananmunia

Mitta maito, vesi, sokeri, suola ja voi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon jauhot kokoajan sekoittaen ja sekoita kunnes taikina irtoaa reunoista. Lisää munat yksitellen ja vatkaa välissä massa tasaiseksi. Kaavi valmis massa pussii ja tee pussin kulmaan sentin reikä ja pursota 8 pötköä. Jätä runsaasti leviämisvaraa. Paista noin puolituntia 200 asteisessa uunissa. Älä avaa uuninluukkua välillä.


vaniljakiisseli


1 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
2 keltuaista
2 rkl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä

Yhdistä aineet ja kuumenna kunnes seos sakenee. Anna hetki jäähtyä.

Kokoaminen

Mansikkasurvosta
toffee karkkeja


Leikkaa eclair-leivoksesta kansi terävällä veitsellä. Lusikoi vaniljakiisseliä leivoksen pohjalle ja aseta vaahtokarkki-nakki kiisselin päälle. Pursota pinnalle vaniljakiisseliä ja mansikkasurvosta. Rouhi muutama toffeekarkki kokonaisuuden päälle.