Marenkikupit (12 kpl)
4 Kananmunan
valkuaista
2 dl sokeria
Erottele keltuaiset valkuaisista ja laita keltuaiset
jääkaappiin odottamaan täytteen tekoa. Sekoita sokeri valkuaisten joukkoon ja
vatkaa kovaksi vaahdoksi. Valkuaisvaahdon täytyy pysyä kulhossa, kun sen
kääntää ylösalaisin.
Muotoile marenkikupit. Itse käytin sydämen muotoista
piparimuottia, jonka pohjalle lusikoin ohuen kerroksen marenkia. Marenki kohoaa
hieman, joten pohjasta kannattaa tehdä ohut. Pursota reunat niin saat kauniit
kupit. Kuivaa marenkikuppeja 70˚C uunissa 2 tuntia. Irrota kupit varovasti ja
anna jäähtyä.
Vadelmakiisseli
2,5 dl vettä
2,5 dl
vadelmasosetta (sokeriton)
4 keltuaista
2 dl sokeria
1 dl
Maizenaa
75 g voita
Sekoita
kaikki aineet kylmänä kattilaan ja kuumenna kunnes seos pulpahtaa (älä keitä). Kiisseli
on tarkoituksella hieman hapahko, koska marenki on makeaa. Jos haluat makeamman
kiisselin, niin lisää 1 dl sokeria. Anna kiisselin jäähtyä kunnolla ennen kuin
levität sen marenkikuppeihin. Kiisselistä tulee hyvin tanakkaa ja pursottaessa
se pitää muotonsa. Kiisseli ei vedellytä marenkia aivan heti (ainakin 2
tuntia toimi hyvin – sen pidempää ne eivät lautasella ehtineet olla).
Koristele vaikka tuoreilla vadelmilla ja suklaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti