(6 Annosta)
– R004
Kaikkein
hankalimpia uudistettavia ovat yksinkertaiset reseptit, joissa on vähän
raaka-aineita. Uunimakkara kuuluu tähän kategoriaan, koska siinä voi
yksinkertaisimmillaan olla pelkästään lenkkimakkaraa. Yleensä uunimakkarassa
on sentään juustoa ja lisukkeena tomaattia ja sipulia ja se tarjoillaan
perunoiden kera.
Pikaohje |
Raaka-aineet |
Idea lähti
ajatuksesta tehdä makkarasipsejä eli muutetaan se uunissa pehmeäksi hautunut
makkaranplösö rapsakaksi sormiruuaksi. Makkarasipsien lisäksi tehdään
kotitekoisia perunanlastuja ja uunissa paistettuja sipulirenkaita ja
tomaattisiivuja.
Aloita
leikkaamalla makkara ja perunat ohuiksi siivuiksi. Pyri mahdollisimman
tasaiseen paksuuteen, jotta sipsit kypsyvät yhtä aikaa. Asettele makkarat ja perunat
vuorotellen limittäin uunipellille. Makkara estää perunasiivuja liimautumasta
toisiinsa. Paista 200˚C uunissa 30 minuuttia.
Kuori ja
leikkaa sipuli mahdollisimman tasaisiksi siivuiksi ja irroittele renkaiksi. Leikkaa myös tomaatti
tasaisiksi siivuiksi. Laita siivut uunipellillä ja anna kypsyä n. 20 minuuttia
(tässä vaiheessa saatat tarvita jo toisen pellin). Sipuliin ja tomaattiin saa
kivaa lisämakua Balsamiviinietikalla.
Leikkaa
juustosta ½x½ cm paksuja tankoja ja aseta ne pellille. juusto leviää
sulaessaan, joten jätä leviämisvaraa. Jos haluat pitkiä tankoja, niin aseta
kaksi peräkkäin. Anna kypsyä noin 5 minuuttia, kunnes saat hienon juustopitsin.
Sinapista ja
ranskankermasta saat herkullisen dipin makkara- ja perunasipseille.
EXTRA
Tarjoile uunimakkara itse tehdyn viskisinapin
kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti